Jakso 28. Valinta

 


Ja niin Saara aloitti toteuttamaan unelmaansa. Kain rakensi pienen kojun ja
Saara hankki naapurilta pizzauunin lainaan.

Saara oli aina toivonut olevansa yrittäjä ja myyvänsä omatekemää ruokaa.

Tosin pizzaa hän valmisti vasta elämänsä ensimmäistä kertaa.

Pian alkoikin tulemaan asiakkaita paikalle ja Saara ilahtui nopeasta sanan leviämisestä.

"Tervetuloa Saaran pizzakojulle! Tarjolla on pepperoni ja mozzarellapizzaa. Ensimmäinen pala tarjoushintaan" Saara kuulutti.

"Miten täällä sujuu?" Kain uskaltautui mennä kysymään.

"Todella hyvin. Niin kuin näkyy niin asiakkaita riittää" Saara hymyili.

Koska asiakkaita riitti tuppukylässä alkoi Saara haaveilemaan muutosta isompaan kaupunkiin, jossa hänen uusi yrityksensä saisi näkyvyyttä enemmän.

🌔🌔🌔

Samoihin aikoihin Ronja istui Kesyttömien hengailupaikalla surullisena. Miten Kain oli voinutkaan valita Saaran hänen ja vauvan sijaan.

Ronja toivoi koko sydämestään, että Kain häipyisi kauas pois iäksi!

"Maistuko ruoka?" Lucas kysyi varovasti huomattuaan Ronjan alakulon.
Ronja nyökkäsi vastaukseksi.

"Älä kuule yhtään harmittele. Se jätkä ei oo sun arvonen yhtään." Lucas lohdutti
ja laski lautasensa käsistään.

Hän tarttui Ronjaan lantiosta ja katsoi tätä syvälle silmiin. "Mä teen kaikkeni, et mä oon sun arvonen ja sä tuut olemaan onnellinen mun kanssa" Lucas vannoi.

Nuo sanat iskivät Ronjaan ja Ronjan särkyneeseen sydämeen.
Lucas taitaa olla oikeassa siitä, ettei Kain ollut hänelle sopiva kumppani lainkaan.

"Mä tiedän Lucas, et sä oot mulle se oikee ollu aina!"

🌔🌔🌔

Volkov saapui vaimonsa kanssa tapaamaan Kainta. Jotain tärkeää oli luvassa, sillä Volkov pyysi Rebekkaa toimittamaan tiedon isälleen.

Reippaana tyttönä Rebekka tietenkin totteli isoisäänsä, joka toimi lauman johtajana.

Myöhemmin illemmasta Kain saapui sovitulle tapaamispaikalle, jossa Volkov jo odottelikin.

"Sulla oli jotain tärkeää asiaa vai?" Kain otti asian puheeksi samantien.

"Sähän tiedät, et mä oon jo vanha. Joten mä oon päättäny jäädä eläkkeelle ja luovuttaa johtajuuden sulle" Volkov kertoi.

"MITÄ? MULLE?" Kain järkyttyi kuullessaan uutisen.

"Mä haluun elää viimeset päiväni vain itselleni, ilman mitään taakkaa." Volkov selitti ja
Kain näytti ymmärtävän hyvin Volkovin päätöksen.

"Mä oon nähny sun kasvavan ja oon sata prosenttisen varma, et sä oot paras tähän hommaan"

"No ehkä mä taidan olla." Kain ylpistyi hieman.

"Mut mun täytyy jutella ensin Saaran kanssa"

"No mitä juteltavaa meillä nyt on? Mulla on kiire just nyt" Saara tiuskaisi
istahtaessaan pöydän ääreen.

"Volkov jää eläkkeelle ja musta tulee uus lauman johtaja" Kain aloitti.

"No missä välissä sä kerkeet johtamaan mitään laumaa, kun sulla on lapset"

"No siinä samassa välissä, koska ne on myös sun lapsia" Kain huomautti.

"Mulla on mun yritys, jota sä lupasit tukea ja nyt oletat et mä hoidan lapsia, et sä saat leikkiä johtajaa vai? EI KÄY!" Saara raivosi

"Siis meinaatko sä et sun yritys menee nyt mun tulevaisuuden edelle?"

"No MÄ olen päättäny laajentaa mun yritystä isompaan kaupunkiin. Et se on susta kiinni, et tuutteko perheenä mun mukaan vai jäätkö tänne yksin lasten kanssa vaan johtajapestin takia?"

"Joo ehkä mun pitää miettiä tätä ajan kanssa!" Kain ilmoitti ja häipyi ulos

🌔🌔🌔

Kain lähti kävelylle ja huomasi pian saapuneensa Kesyttömien reviirille.

"Miten sulla menee?" Kain kehtasi kysyä kaiken tekemänsä jälkeen.

"Miks sä tulit ees tänne? Sä oot satuttanu mua ihan tarpeeks. Etkö voi vaan kadota"
Ronja huokaisi murtuneena

"No sinänsä hassu juttu, kun mä oon vaihtamassa maisemaa ja aattelin tulla vaan vinkkaa, et Volkov on jäämässä eläkkeelle ja se ettii tilalleen johtajaa. Susta tulis hyvä jatkaja isälles."

"Vaihtamas maisemaa? Siis lähetkö sä pois? Entä meidän tytöt?" Ronja kysyi surullisena.

"Ronja kuule. Sä oot mahtava äiti Rebekalle ja uudelle vauvalle ja te pärjäätte hyvin. Mutta mun on pakko olla Karan ja kolmosten kanssa, sillä Saara ei kykene siihen"

"Mitä mä sanon lapsille? Ne tarvii isän" Ronja kysyi
"Niillä on Lucas, älä huoli" Kain vakuutti.

🌔🌔🌔

Lucius viihtyi yleensä yksin, hän oli isänsä Kuoleman kasvattama,
joten hän ei hirveemmin osannut kaivata edes seuraa..

Kunnes eräänä päivänä rannalla kävellessään hän näki toisen perheen ja huomasi oitis perheen tytön, joka vaikutti miltein samanikäiseltä kuin hän itse.

Lucius ei osannut irroittaa katsettaan tytöstä. Kukakohan se mahtoi olla?

Hymy nousi yleensä vakavan pojan huulille, kun tyttö käänsi katseensa Luciukseen.

Nyt oli pakko toimia. "Moikka, en oo nähny sua ennen täällä.
Ootteko muutanut tälle rannalle vasta?" Lucius kysyi sönköttäen nolona

"Mä oon siis Lucius, kuka sä oot?"

"Moi Lucius" Tyttö hihitti. "Mä oon Nani." tyttö esittäytyi
ja kääntyi äitinsä puoleen salamana.

"Äiti, voinko mä jäädä pihalle Luciuksen kanssa leikkimään?"

"Jos mä tuun kotii ennen pimeää sitte?" Nani kysyi ja hetken mietittyä äiti antoi luvan.

Lapset alkoivat rakentamaan upeaa tonttulinnaa ensin vanhempien seuratessa vierestä.

"Onks teiän pakko tuijottaa koko aika?" Nani tiuskaisi vanhemmilleen.
"Tuu Lucius, mennään uimaan!"

Lapset juoksivat veteen ja aloittivat vesisodan.

Lucius huomasi kuinka hän alkoi kiintyä Naniin ja hänen seuraansa.

Juuri kun kaikki oli hauskaa niin vanhemmat huusivat hänet sisälle.
"nähdään uudelleen" Nani sanoi ja lähti kotiinsa.

💧💧💧

Eden oli synnyttänyt ensimmäisen tyttövauvansa.
Nimeksi pienelle annettiin pitkän harkinnan jälkeen Venus. 

Eden perheineen oli ollut jo useamman vuoden turvassa pahalta noita Hegetalta,
joka halusi tappaa Edenin toisen pojan Amadeuksen.

Eden alkoi pelätä tyttärensä puolesta ja hänen täytyisi tehdä valinta koskien tämän lapsuutta.
Haluaako hän lapsensa elävän turvassa vai ei?

💧💧💧

Amadeus oli velho, kuten hänen isänsäkin, tämän vuoksi poika pystyi
kommunikoimaan sielujen kanssa.

Hän ei tullut toimeen isoveljensä Luciuksen kanssa, joten hän vietti aikaa juuri näiden sielujen kanssa, joita muut eivät nähneet.

Amadeus kuunteli sielun tarinoita hänen entisestä elämästään.

"Mitä sä höpötät yksin täällä?" Lucius ilmestyi paikalle ivaamaan.

"Et sä usko kuitenkaan, mut täs on erään saarelaisen sielu" Amadeus huokaisi.

"Uuuuu. Herra sielujen näkijä. Ihan varmasti joo"

"No mitä mä sanoin" Amadeus totesi ja hyvästeli sielun venjensä naureskellen vieressä.

"Mikset voi olla vaan normaali" Lucius töksäytti veljensä laahustaen surullisena pois paikalta.

Lucius kirosi mielessään kateellisena veljensä taidosta.

"No mitä nyt poikani, sinä kutsuit?" Kuolema ilmestyi paikalle.

"No en mä sua tänne pyytäny, kun mä vaan kiroilin!" Lucius kiukutteli isälleen.

"No suosittelen jatkossa käyttämään eri sanoja, jos et halua minua tänne." Kuolema naurahti

"Mut nyt kun minä olen jo täällä ni mikäs poikaa ärsyttää?"


"Miks mä en näe sieluja, mut Amadeus näkee?" Lucius kysyi isältään

Kuolema selitti, että Amadeus näkee vain hyvät henget,
joita Lucius taas ei viikatemiehen jälkeläisenä kykene näkemään.

Eden huomasi poikansa mököttävän eteisessä ja päätti kysyä syytä.

"Luciuksella ja Venuksella on omat isät, mutta missä minun isäni on?" Amadeus kysyi

Eden oli odottanut kysymystä, joten hällä oli vastaus valmiina.
"Voi rakas, sinun isäsi on suuri Velhomestari, joka suojelee taikamaailmaa pahalta"

"Vaikka isäsi ei ole täällä, hän rakastaa sinua todella paljon ja uskoo sinuun" Eden jatkoi.

"Te tapaatte sitten kun on aika" Eden vannoi.

💧💧💧

Jaksaako Amadeus odottaa?
Se selviää seuraavassa jaksossa.

Kiitos, kun luit jakson 28.
Laita ihmeessä kommenttia ✐